Tuotteet

Liimapuu on kestävä ja monipuolinen materiaali vaativaan puurakentamiseen. Se sopii erityisen hyvin kantaviin rakenteisiin lujuutensa sekä säänkestävyytensä takia. Liimapuun yleisimmät käyttökohteet ovat teollisuus- ja urheiluhallit, varastot sekä maatalouteen liittyvät rakennukset. Liimapuu on erinomainen materiaali myös pientalo- ja uudisrakentamiseen.

 

Maikaar kasvihuoneiden malli on suunniteltu siten, että se mahdollistaa viljelyn koko huoneen leveydeltä. Tästä saavutetaan se etu ettei lumi jää makaamaan katteen ja kaarien päälle vaan se tulee helpoimmin alas. Huoneiden korkeus riittää myös hyvin tomaatin ja muun korkeutta vaativien kasvien viljelyyn heti reunoilta lähtien.

 

Liimapuurakenne on kestävä ja ekologinen materiaali venekatoksille ja varastoille. Tuote on kevyt eikä kolhi venettä ja lisäksi se on erittäin helposti asennettavissa. Venekatoksen rakenne kootaan pultti- ja ruuviliitoksilla, joten se on helposti purettavissa ja koottavissa aina uudelleen tarpeiden mukaan ja varsinkin silloin, jos rakennetta ei ole tarkoitus pitää koottuna veneilykauden aikana.

 

Kasvihuone ei vaadi erillistä rakennuslupaa eikä perustusta. Kasvihuone toimitetaan esikoottuna niin pitkälle kuin mahdollista. Toimitetaan 3 paketissa, suurimman paketin pituus 5 m. Huone voidaan toimittaa rahdilla, tai se on noudettavissa suoraan valmistajalta. Toimituksessa mukana pystytysohjeet.

 

Yhteystiedot:

040-5201856, 02 851367

myynti@maikaar.com

Papinsaarentie 14, 23800 Laitila

http://www.maikaar.com